109 968

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet) vastaa useiden virastojen tilinpäätöksestä. Tähän mennessä näiden asiakasvirastojen vuoden 2019 kirjanpitoon on tehty yhteensä 109 968 muistiotositetta. Muistiotositetta tarvitaan kirjanpidossa yleisimmin silloin, kun tilitapahtumaa on tarvetta muuttaa jälkikäteen esimerkiksi tiliöinnin tai seurantakohteen osalta. Muistiotositteita tehdään jonkin verran myös muista syistä tilinpäätöksen yhteydessä. Tämän takia noin viidennes koko vuoden aikana tehtävistä muistiotositteista laaditaan joulu-tammikuussa.

Vuoden 2018 kirjanpitoon verrattuna muistiotositteiden määrä on pienentynyt noin 4 prosenttia. Toistuvia virhetilanteita varten on tehty validointisääntöjä, joiden ansiosta virheellisen tai vanhentuneen tiedon vieminen järjestelmään estyy. Vaikka muistiotositteita tarvitaankin aiempaa vähemmän, on niiden määrä kuitenkin edelleen huomattava. Jos vuoden 2019 kirjanpidon vaatimat muistiotositteet tulostettaisiin jokainen omalle 0,1 millimetrin paksuiselle A4-arkille ja arkit pinottaisiin päällekkäin, muodostuisi näistä tositteista 11 metrin, eli kolmikerroksisen kerrostalon, korkuinen paperipino. Vuoden 2018 muistiotositteista tehtynä paperipinolle olisi kertynyt korkeutta vielä puoli metriä enemmän.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tietoa kirjoittajasta:
Tietokiri-sivustolla Viikon lukua päivittää moni eri henkilö eri organisaatioista. Haluatko tarjota mielenkiintoisia lukuja tälle palstalle? Ota yhteyttä osoitteeseen analysointipalvelu ( at ) valtiokonttori.fi.